Marjo Hallilan uraa kokoavaa näyttelyä varten taiteilija on muun muassa tutkinut isovanhempiensa perintöä ja uudelleen jalostanut aiempia töitään.
Jarkko Tuomala toimi aiemmin pörssiyhtiön paikallisjohtajana. Nyt hän hakee asiakkuuksia kovaa kasvua tavoittelevalle ...
Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen valikoidut kumppanit (37) käyttävät evästeitä ja käsittelevät henkilötietoja, kuten eväste- ja tai mobiilitunnisteita, tarjotakseen sinulle parempia palveluita.
Jyväskylän kaupunki on kohta kymmenen vuotta vääntänyt yksityisen kiinteistönomistajan kanssa historiallisen suojelutalon kunnostamisesta.
Pienkeräyksen tarkoitus on mahdollistaa auttaminen nopeasti. Vuonna 2024 haettujen pienkeräyslupien määrä ylitti ensimmäistä kertaa tuhannen rajan.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin liittolainen miljardööri Elon Musk varoittaa valtion "konkurssista", jos ...
Historia on osoittanut, että kansainväliseen politiikkaan sekaantumiseen kykenevät valtiot joko valmistautuvat sotaan, käyvät sotaa tai ovat ...
Puolueet kannattavat laajasti omalääkärimallin toteuttamista ja hintakattoa vuokralääkäreille hyvinvointialueilla.
Laukaan Hirviareena-sotkussa moni on viitannut aiemmin tehtyihin päätöksiin. Nykyiset luottamushenkilöt ovat kertoneet ...
Egypti aikoo esitellä oman ehdotuksen Gazan jälleenrakentamisesta. Sen mukaan palestiinalaiset voisivat jäädä Gazaan ...
Tänään vietetään Suomessa kansallisten viittomakielten päivää. Ne ovat suomalainen ja suomenruotsalainen viittomakieli.